sunnuntai 1. tammikuuta 2017

2017 & uudet tuulet ILOssa


















2017 on iso vuosi ILOssa: helmikuussa olemme palvelleet turkulaista naiskauneutta 1 vuoden ja 2017 olen toiminut myös ollut 10 vuotta alalla <3. Vaikea uskoa, että olen muuta työtä tehnytkään, niin paljon nautin asiakkaiden kohtaamisesta, kauneudenhoidosta ja niistä pienistä ihmeistä, mitä työssäni joka päivä teen.

Juhlin tietysti työn merkeissä, olen löytänyt uuden, supertehokkaan tavan nuorentaa ihoa ja kääntää kelloa taaksepäin ihon ikämuutoksissa: Skinbooster Biorevitalisaatio! Juu, nimihirviö, yritin miettiä suomenkielisempää ja silti kuvaavaa nimitystä.. Päädyin kuitenkin pitämään alkuperäisen nimen. Ja mistä on kyse: 

Skinbooster-toimenpide on injektiohoito, jolla kirkastetaan ja heleytetään ihoa, parannetaan ihon kimmoisuutta ja vähennetään ryppyjä. Skinbooster-hoito eli biorevitalisaatio toimii parhaiten, kun se tehdään sarjahoitona. Skinboosterit eivät ole täyteaineita: niiden sisältämä hyaluronihappo on stabiloimatonta (“vapaata”) ja näin se täyteläistää ihoa laajemmin. Skinboostereiden teho perustuu hyaluronihapon kykyyn sitoa vettä itseensä.
Skinbooster-hoito tehdään laajoille ihoalueille. Jo yhdellä hoidolla saavutetaan ns. glow-efekti. Iho tasoittuu, kirkastuu ja syväkosteutuu. Sarjahoito kiinteyttää ja vahvistaa ihoa pitkäkestoisesti ja saa ihon näyttämään raikkaalta, elinvoimaiselta, terveemmältä ja nuorekkaammalta. Kolmen kerran sarjahoito pitää ihon nuorekkaana jopa kahden vuoden ajan. Tarvittaessa sarjahoidon tehoa voidaan boostata yhdellä touch-up-hoidolla.
Hoitoa suositellaan kolmena sarjahoitona, jotka tehdään kuukauden välein. Haluttuun hoitoalueeseen ruiskutetaan hyvin tiheästi, noin 1 cm. välein pieniä määriä Balance-hyaluronhappogeeliä. Hoidon jälkeen iho punoittaa jonkin verran. 


...Näin! Tämän nuorentavan tehoiskun hinta on 179 e / kerta. Ensimmäiset hoidot on jo tehty. Olen käsitellyt kasvojen toisen puolen ja antanut peilin asiakkaan käteen.. Voila! Ero on huomattava.

Nettisivut ja nettiajanvaraus on uudistettu, yritin päästä selkeämpään esitykseen ja lisätä infoa tarpeellisiin kohtiin. Hintamuutoksia tuli ripsipidennysten huoltoon, johtuu siirtymisestä arvokkaampaan, mutta laadukkaampaan, tuotesarjaan.

Kynsille sanomme hei hei nyt alkavan vuoden myötä: Ilmanvaihtojärjestelmä ei vastaa nykyvaatimuksia kynsien tekoon. Emme lähde investoimaan uusiin laitteisiin, vaan jätämme kynnet. Tuntuu pelottavalta ja haikealta, mutta keskityn jatkossa ihonhoitoon, sokerointiin ja ripsipidennyksiin. 

Pian on luvassa synttäritarjouksia ja tietysti ILOn synttäribileet! Pysyttele kuulolla - toivottavasti nähdään pian!